Tiesittekin ehkä, että Japanissa on kuumia lähteitä. Näitä hyödynnetään rentouttavina kylpypaikkoina. Japanissa on kylpykulttuuri, täällä on paljon julkisia kylpylöitä, joista osassa on kuuman lähteen vettä ja osassa tavallista.
Tämä kylpyläpuhe liittyy siihen, että kävimme tänään lähikylpylässämme. Hinta oli n. 4 euroa. Miehille ja naisille on omat osastot, kuten suomalaisissa uimahalleissa. Tämä muistutti oikeastaan uimahallia, eli ensin jätetään vaatteet lukolliseen kaappiin ja sitten siirrytään pesupuolelle. Varusteena on pieni vati (talon puolesta), pesupyyhe (käsipyyhkeen kokoinen, tässä kylpylässä ei kuulunut hintaan) ja pesuaineet. Pesutilassa on monta pesupistettä riveissä, kuten uimahalleissa. Erona on, että suihkut ovat hyvin matalalla ja hanat ovat lähellä lattian rajaa. Tämä johtuu siitä, että on tarkoitus istua pienen jakkaran päällä, ottaa vatiin vettä ja peseytyä kuin vanhanaikaisessa saunassa. Tärkeintä on peseytyä hyvin ennen kylpyyn astumista.
Altaat ovat samassa tilassa pesupisteiden kanssa. Tässä kylpylässä oli noin viisi pientä allasta sisällä ja yksi ulkopuolella katoksen alla. Tietysti hyvin aidattuna. En ymmärtänyt altaiden kuvailuja, ne olivat vain japaniksi, mutta aistinvaraisen tutkimuksen perusteella yksi oli (jää)kylmävesiallas, yksi sähköallas (minusta se tuntui kivennäisvedeltä, mies sanoi saaneensa omalla puolellaan sähköiskuja) ja yksi puuallas ja muut lämpimiä tai kuumia altaita. Ai niin, siellä oli tietysti sauna. Se oli samanlainen kuin Suomessa, paitsi että siellä oli televisio (ehkä nykyään Suomessakin on?) ja kiukaan tilalla oli valtava patteri seinällä.
Asiakkaina oli enimmäkseen vanhuksia, mutta me olimmekin aika varhain illalla liikkeellä. Työikäistä väkeä tuli sisään, kun me olimme lähdössä.
Ja kun puhun kylpylästä, en tarkoita porealtaita, liukumäkiä, uima-altaita tms. Täällä yksinkertaisesti peseydytään ja istutaan lämpimään veteen rentoutumaan.